Tervehdys!

Kotona ollaan vieläkin. En mennyt yliopistolle luennoille, kuten eilen kirjottelinkin jättäväni vielä väliin. Muuten voin paljon paremmin, silmät ovat melkein jo täysin kunnossa, mutta uusi vaiva on ilmennyt...eilisestä saakka on vatsaa särkenyt. Vaivaisblogi, voisi olla uusi nimi tälle kohta tätä menoa... ;)

En muuten tiedä, että mikä siinä on, että olen itse aina jotekin nauttinut (huom; itse ennen tiedostamatta, läheiset ovat huomauttaneet) saadessani kertoa vaivoistani. Tämähän pitäisi olla enemmän suosittua lähinnä yli eläkeiän ylittäneiden keskuudessa. Kokoonnutaan ja kerrotaan, mistä milloinkin kolottaa. Mutta se nyt vaan jotenkin helpottaa kertoa, ja nytkin tän viruksen kourissa oon saanut tukea kun olen kertonut läheisille oireista ja vertaistukea kun muut ovat avautuneet flunssistaan. Ihminen on sosiaalinen olento. Kun vieressäsi joku haukottelee, se tarttuu...

Lempiaiheitani on "evergreen" topikkini silmäleikkaus, kun siis näistä fyysisistä vaivoista puhutaan. Kävin silmäleikkauksessa todella voimakkaan likinäköisyyden vuoksi vuosia sitten (mikä tuli aika monille yllätyksenä, sillä käytin aina piilolinssejä) ja siitä on seurannut vaikka mitä jatko-oireita. Kaiken kaikkiaan leikkaus toi enemmän hyötyä (näen!), kuin haittaa, mutta silmät ovat todella yliherkistyneet kaikille ärsykkeille, kuten nytkin tän viruksen kanssa huomattiin. Silmät ovat todella pintakuivat, välillä siinämäärin että särkee ja silmät vuotavat kivuliaasti kuin pieni vesiputous. Näitä kuivumisvuoto kohtauksia tulee kuitenkin aina harvemmin, kunhan muistan kostutella tipoilla. Siitä puheenollen laitampa tipat nyt, hetkinen...

Nonniin. Nyt on silmät jälleen kostutetut ja valmiina jatkamaan. Niin tämä silmäongelmat aiheuttavat ongelman sen kanssa, mihin eilen viittasin. Nimittäin meikkaamisen. Kun ei tahdo mitkään meikit pysyä silmissä, vaikka on vahvinta vedenkestävintä mitä löytyy. Tästä johtuen pidän aina peliä mukana ja tarkkailen, korjailen, koska on ripsarit täysin poskilla. Sitä nimittäin tapahtuu usein!

Kadehdin myös niitä, jotka voivat meikata kauniit meikit ja pitää ne monta tuntia siistinä kasvoillaan. Itselläni saattaa ne täydelliset meikit  olla jo poskilla matkalla ulos asunnosta... Tähän kun saisi muutoksen, olisin aika paljon valmis antamaan vastineeksi. Valitettavasti silmille ei käsittääkseni  voi tehdä mitään, ne on mitä on. Meikkaan silti ja pysyy minkä pysyy. Elämä nyt ei ole täydellistä, eikä meikit paitsi ehkä realitysarjojen rikkailla kotirouvilla, heh.. :P

Laura joutui eilen valvomaan viiteen saakka yöllä koulutyönsä kanssa, keskustelimme kuiskaillen pation kautta ja hänelle oli käynyt ikävä juttu ryhmätyönsä kanssa. Tämän blogin alussa on kuva huoneeni ikkunasta patiolle. Lauran ikkuna on vastapäätä ja siitä usein keskustellaan. Hassua, vaikka olemme samassa asunnossa, niin on se malliltaan sellainen, että saa naapurifiilistä myös näiden ikkunoiden kautta omien kämppiksien kanssa :) Itse tykkään tosi paljon, että näen Lauran tosta ikkunasta. Mulla ei muuten ole enää edes verhoja, kuten kuvasta näkyy. Verhorökäle tipahti alas, enkä oo viittinyt vempelettä enää uudestaan kiinnittää, ettei tipu yöllä päälle. Mutta en mä verhoja tartte, ikkunat on vähän sumuset niin ei niistä täysin läpi edes näe. Ehkä myöhemmin hommaan verhot, jos koen tarpeelliseksi.

Laurasta siis vielä. Lauran pari oli jättänyt oman osuutensa käytännössä katsoen tekemättä ja Laura joutui tekemään itse siten myös parin osuuden. Nämä samat ryhmätyönongelmat ovat siis varmasti joka maassa. Vapaamatkustajaongelma. Viiimetippaan jättäminen. Itse en ole mikään ryhmätöiden puolesta liputtaja. Mutta mitä Lauran kanssa tänään juuri hetki sitten keskusteltiin, ryhmätyöt ovat pakollisia. On pakko "oppia" tulemaan myös vapaamatkustajien, viimetippaan jättäjien, lusmuilijoiden, ylitunnollisten, stressierkkien jajaja ...kaikkien kanssa toimeen. Sillä näitä kaikkia löytyy myös työelämästä. Kun miettii, on löytynyt päiväkodista yliopistoon asti. Omat roolit on vaihdelleet, mutta kaikista oppii kuitenkin. Itse olen huomannut että laizzes faire- asenteella ryhmän tulos on turmiollinen. On pakko hetki ottaa härkää sarvista kiinni ja tehdä selvät pelisäännöt. Tätä ryhmädynamiikkaa saan täällä harjoitella yhden kurssin ryhmätyön kanssa,  josta kirjoitan myöhemmin. Huomenna tapaan ryhmäläiset.

                                                       Kotimme sydän: Keittio!



Laurita on poikaystävänsä kanssa täällä. Tulivat tekemään lounasta. Täytyy kyllä sanoa, että ihailen tätä 19-vuotiasta taitailijatyttöä monessa asiassa. Hänellä tuntuu olevan todella rento elämänasenne, ihana tyyli ja ystävällinen luonne. Niin Lauristasta olin sanomassa sitä, että hän tekee joka päivä itse ruokaa. Ja näyttää mielttömän hyvältä se ruoka, mitä hän tekee. Käyttää mausteita, eri tekniikoita...kaikkea muuta kuin pikaruokaa on se, mitä Laurita syö. Hän on fyysisestikkin todella hyvässä hoikassa kunnossa, ja sen näkeekin että hän syö todella hyvin.  Tunsin hieman häpeää nimittäin, ottaessani pakastimesta vihanneskeittoni ja lämmittäessäni sen mikrossa, Lauritan pilkkoessa sipuleita pataan.


 Olen ruvennut miettimään omaa syömistäni ja tulisi palata jälleen terveellisemmälle linjalle. Täällä jotenkin on ote lipsahtanut ja vieraalla maaperällä ollessani tullut ikäänkuin selvitymismoodi päälle ajoittain. Perunalastuja, tuttuja jee! Kyllä, ostin tuttuja sipsejä kaupasta ensimmäisten viikkojen aikana täällä. Söin ne nauttien, ilman pienintäkään syyllisyydentuntoa. Suomessa, toi ei olisi käynyt ollenkaan itselleni. Muutenkin olen ruvennut syömään joka päivä patonkeja (saa tuoreina, lämpiminä 60 sentillä) ja kaikkea muuta "pullaa"... ja se on ruvennut näkymään ja tuntumaan. Pitää ottaa enemmän molemmista kämppiksistä Laurasta ja Lauristasta mallia ja ruveta syömään terveellisemmin ja hyödyntäään niitä raaka-aineita, tuoreutta mikä on uniikkia täällä verraten Suomeen. Laura syö myös todella terveellisesti. Hänellä on oma ruokasuunnitelmansa, ravintoterapeutin tekemä ja lääkärin. Laura oli ennen ylipainoinen, mutta hän on sinnikkäästi, hitaasti, oikealla tavalla ilman kepulikonsteja laihduttanut yli 25 kiloa. Se jos on jotain! On ihana seurata Lauran sisukkuutta, ja tuloksia. Laura on aivan ihana, ja hänestä on tullut todella läheinen henkilö täällä. Tuki ja turva <3.

Kuvassa kaunis kämppikseni Laura ^^ <3  Mainittakoon, että Lauralta on lupa kuvan julkaisuun blogissani .)




Mitä tämä kangaspussi sisältää???

Sen saat selville jos haluat, nimittäin vielä tähän loppuun tehdä paljastuksen. Tai oikeastaan voisin kysyä teiltä ensin, että keräättekö te mitään outoa? Jotain, mikä voisi aiheuttaa hämmennystä. Minä kerään. Tai ajattelin, että se ei ole outoa yhtään, mutta erasmuskollegoiden mielestä on. Ehkä outoa on liian vahva sana, erikoista, huvittavaa? Asia tuli puheeksi epanjantunnilla monta viikkoa sitten, kun puhuttiin yleisesti keräilystä. Mutta siis halautteko kuulla mitä keräilen täällä espanjassa? Mulla alkaa olla jo aika kokoelma, joten ehkä se ansaitsisi jo vähän huomiota. Alotin oikeastaan tämän keräilyn jo 2007, mutta se kokoelma on  kadonnut, joten alotin alusta jo elokuussa tänne Barcelonaan saavuttuani.. Jos haluat kuulla, kommentoi niin kerron. Ja näytän kuvan, joka paljastaa pussin salaisuuden :P

Mukavaa päivää kaikille, ja toivottavasit huomenna pääsen kirjottamaan koulupäivästä jo, niin saadaan vähän tätä opiskelusubstanssia enemämän tähän blogiin, kun tyhjästä on paha nyhjästä!! :)

P.s Pakko vielä tilittää, naapurissa on remontti.Melkeen kokoajan poraavat ja naulaavat. Ei ole kiva olla kokoajan tälläsessa metelissä. Tuntuu, että mulla on niin huono tuuri naapureiden kanssa aina, Suomessa alakerrassa todella äänekäs lapsiperhe, jossa vauva itkee kokoajan. Ajattelin ennen lähtöä Suomessa, että pääseepä ainakin eroon tosta lapsenitkusta. Noh, täällä isossa talossa yhdessä asunnossa on remontti, niin tietysti se on sitten mun seinänaapuri :(
Tosin meteliin täällä tuleekin tottua. Espanjalaiset eivät ole mitään hiljaisinta kansaa. Sen saa todistaa päivittäin, kun naapurit vaihtelevat ylä-; ala; ja keskikerroksista kuulumisia pation kautta.



EDIT (17:28)

Varoitus ...jos katsot alemmas  paljastuu pussin sisältö ja keräilyharrastukseni ja menetät arvailun nautinnon. Noniin...


Kuva pajastaa keräilyni. Kokoelma vaikuttaakin näin katsottuna suht vaatimatomalta. Mutta juju on, että olen  itse vieraillu jokaisessa kahvilassa ja juonut cafe con lechen, ottaen toisen sokeripussin talteen. Täälläkun annetaan kaksi. Siinä se.